Mediakasvatuksen yhtenä etätehtävänä virtuaaliympäristöön tutustuminen. Valitsin annetuista vaihtoehdoista HabboHotellin.
Habbo oli uusi tuttavuus. Seikkailin muutamia kertoja Habbossa, sen eri huoneissa. Suoritin jtn tehtäviäkin...siis niitä jotka olivat ilmaista huvia. Muokkailin myös hahmoni ulkoista habitusta...ja juuri kun olin saanut "loisto-paketin" kasaan,kaikki tyssäsi: asun hienoudet sai vain habboklubilaiset. No en koukuttunut palveluun siinä määrin, että olisin ostanut habbo-kolikoita ;) , joten tyydyin simppelimpään pelihahmoon.
"Opettajan" silmin Habbo-ympäristö vaikutti suhteellisen harmittomalta paikalta lapsille/varhais-nuorille. Palvelu oli hyvin valvottua.
Habboa valvoo henkilökuntaan kuuluvat koulutetut Moderaattorit, jotka keskittyvät pelkästään hotellin valvontaan. Moderaattorit voivat antaa varoituksia, potkia hahmoja pois huoneista tai antaa porttikieltoja huonosti käyttäytyville pelaajille.
Itse sompailin tutustumiskierroksella habbo-koulussa, jossa sattui lentelemään kirosana jos toinenkin...ja heti oli valvoja paikalla ojentamassa.
Kaiken kaikkiaan ihan passeli palvelu kohderyhmälleen. Joskin -en tiedä-, mutta epäilen käyttääkö Habboa suuremmin yli 13-vuotiaat nuoret, joille se on suunnattu. Eipä tuo kovin harmilliselta palvelulta vaikuttanut sitä nuoremmillekkaan. Paitsi että kolikoiden käytön suomia etuja voisi vähän höllentää...kolikkojen käyttöä kun tupattiin suosimaan jo heti pelin alkumetreillä!;)
No comments:
Post a Comment